Uskomisesta

25 marraskuun, 2016admtimo Ryhmähoidot

Two faiths

There is faith that assumes
We already know what needs to be known

It doesn’t question or consider

It just wants what it wants

It can take you far on your journey
Sometimes burning bridges
As light can’t enter where learning is needed

But faith of the other kind
Innocent and pure
Draws you closer to Source
To Life
To Yourself

You pay attention to their slightest gestures
Knowing they see what you are yearning to see
Knowing they are what you are yearning to be

You leave everything in their hands
Persisting, learning, adapting, performing
Inviting in change only they can provide

-timo kiviö

Mitä enemmän tämän aiheen parissa työskentelin, sitä enemmän tuntui, että rakentavaa uskomista elämään, jumalaan ja omaan todelliseen itseen oli vaikea kuvitella saatika toteuttaa ilman omistautumista ja antautumista. Tuntui, että uskominen johti nimenomaan niiden asioiden äärelle, joille oli aika tehdä jotain ja että se todellakin pakotti minut huomaamaan, kuinka uskoni on ollut vajavaista sekä myöskin väärin kohdistettua. Huomasin, kuinka joillakin tasoilla en todellakaan uskonut itseeni ja että se on vaikuttanut elämääni monin tavoin. Mutta tärkeämpää oli huomata, ettei itseen pidä uskoakaan, vaan Itseen, sillä todellinen muutos kumpuaa sieltä.

Huomioni/uskoni keskittäminen Itseen teki selväksi, että elämä haluaa antaa sinulle koko ajan parastaan ja että sieltä löytyy kaikki mitä tarvitsemme — täytyi vain linjata itsensä yhä uudestaan ja uudestaan, että se pääsi ilmentymään. Tämä vaati luopumista egokeskeisestä haluamisesta, tekemisestä ja ajattelemisesta. Mutta sen ansiosta hetkeen tuli omanlaisensa tatsi; prioriteetit sekä aikataulut menivät uusiksi ja samalla kasvoi herkkyydellä maustettu innostus, uteliaisuus ja intensiteetti syvemmän totuuden löytämiseen. Ajatuskin kompromissin tekemisestä tuntui mahdottomalta — ei vain voinut eikä halunnut antaa periksi — sitä vain halusi löytää sen, mitä elämä halusi tästä aiheesta tällä kertaa tarjota. Ja siinäkin asiassa oli aika yllättävääkin huomata, kuinka se, mitä työstettiin tai oli tarkoitus saavuttaa ei niinkään ollut se pointti, vaan että se pointti oli nimenomaan parempi linjaus ja itsetuntemus — tämä prosessi oli siihen vain väline. Aika mahtavaa!